Miinalan tienhaara Matka Mäkelän Mirjam-mummon vanhempien ja isovanhempien kotiseuduille alkoi Tampereen linja-autoasemalta. Sieltä matkasimme noin 12 tuntia yli Niiralan raja-aseman kohti päätepistettä Sortavalan kaupunkia. Matka Suomen puolella taittui lähinnä nukkuessa, mutta rajalle päästyämme muuttuivat näkymät jo niin kiinnostaviksi, että unenrippeet karisivat silmistä. Tiukkojen tullimuodollisuuksien ja joidenkin mielestä uuvuttavan pitkän odottelun jälkeen pääsimme Karjalan tasavaltaan, jossa myös Laatokan alue sijaitsee. Raja-alueella näkyi vanhoja autioituneita taloja, jotka ovat ilmeisesti jääneet sodan jälkeisen aluejaon jalkoihin. Matka raja-asemalta Sortavalaan kesti noin tunnin verran. Matka ei ollut pitkä kilometreillä mitattuna, mutta kaupunkiin johtava tie oli todella huonossa kunnossa ja siksi hidas liikkua. Pahimmissa kuopissa linja-auton pohja jopa raapaisi maata. Luonnon maisemat sitä vastoin olivat henkeä salpaavia, laaksoja ja vaaroja vuorotellen silmän kantamattomiin. Jännittävän linja-automatkan jälkeen saavuimme perille noin 20.000 asukkaan Sortavalaan. Yövyimme hotelli Piipun Pihassa, joka sijaitsee aivan Laatokan rannassa ja jonka paikalla toimi aikaisemmin Kiviniemen saha. Kaupunki on täynnä kauniita, koristeellisia rakennuksia ja kaikesta tuli tunne, että nyt on siirrytty ajassa vuosikymmeniä taaksepäin. Tämä johtui paljolti myös siitä, että Sortavalan talokanta on alkuperäisessä kunnossaan ja monessa paikkaa täysin lahoamispisteessä. Pohdimme useamman kerran, kuinka ihmiset pärjäävät noissa taloissa talven yli? Onhan talvi tuolla varmasti usein kylmempi kuin meillä Pirkanmaalla. Muutenkin paikallisten elämä vaikutti kurjalta, töitä ei ilmeisesti ole tarjolla ja tulevaisuuden näkymät ovat kehnot. Meille muodostui yleinen vaikutelma, että rajan takana yritteliäisyyttä ei juuri tueta eikä ihmisiä siihen millään muotoa ainakaan rohkaista. Esimerkkinä tästä olivat mm. Sortavalan kaupat, joissa asiakaspalvelukulttuuri on todennäköisesti peräisin kommunismin ajoilta sekä Sortavalan ulkopuolella villiintyneet ja käyttämättömät pellot ja harventamattomat metsät. Matkalla kuultiin mielenkiintoisia tarinoita Karjalassa rajan toisella puolella syntyneiden ja eläneiden ihmisten elämästä ja evakkomatkoista. Mieleenpainuvin tarina kaikille oli varmaan erään vanhan rouvan kertomus kolme kuukautta kestäneestä evakkotaipaleesta, jota noin 10–15-vuotiaat tytöt taittoivat lehmälauman kanssa. Lehmiä ei haluttu jättää rajan taakse, vaan ne otettiin mukaan matkalle kohti uutta kotia. Aikamoisen sitkeitä ja valoisia naisia nämä karjalaismuorit, toivottavasti tätä sitkeyttä on tullut verenperintönä myös meille jälkipolville! Matkan yksi mielenkiintoisimmista päivistä oli taksimatka mummon vanhempien kotikonnuille. Ensimmäisenä vierailimme Jaakkiman rauniokirkolla. Kirkon vieressä sijaitsi myös talo, jossa Mirjam-mummon isovanhemmat ovat ilmeisestikin jossain vaiheessa asuneet. Jaakkimasta suuntasimme Miinalan kylään, josta mummon Juho-isän vanhemmat ovat kotoisin. Pienen etsimi- Suvut kohtasivat Sortavalassa 2.–5.8.2012 Miinalan kylän tienhaara. 7 sen jälkeen löytyi kallion laelta myös talon kivijalka ja villiintyneet vadelmapensaat. Kauniille paikkaa olivat Juhon vanhemmat aikanaan talon rakentaneet. On helppoa ymmärtää, miksi näiltä seuduilta evakkoon lähteneet ihmiset kaipaavat takaisin kotiseuduilleen. Enpä usko missään näkeväni näin luonnonkauniita paikkoja kuin tällä matkalla. Miinalan reissulta toimme myös palan Karjalaa mukana kotiin: muutamia kasveja takapihalle istutettavaksi. Samana päivänä osallistuimme lisäksi Laatokka-risteilylle. Jälleen meitä hemmoteltiin mahtavilla luonnonmaisemilla, joita levittäytyi edessämme. Laatokka on syvimmiltä kohdiltaan yli 200 metriä ja se on maailman 18. suurin järvi. Matka oli varmasti meille kaikille unohtumaton elämys ja se herätti paljon ristiriitaisia tunteita. Luonto kaikkinensa oli jylhää ja kaunista, toisaalta erityisesti Laatokan rannoilla oli selvästi nähtävissä, että tämän hetkisellä elämäntyylillä se likaantuu likaantumistaan. Sama juttu Sortavalan kaupungin kauniiden rakennusten kohdalla, ilman kunnostustöitä näistä rakennuksista ei ole paljoa jäljellä parin vuosikymmenen jälkeen. Näimme lyhyen reissun aikana kuitenkin vain pintaraapaisun alueesta. Se riitti kuitenkin herättämään uteliaisuuden: tänne tullaan vielä uudestaan!